Emma Sikanen
| Tatuoija |
| Kuvataiteilija |
Tatuointistudio Keravalla
Tervetuloa
Olen Emma Sikanen, tatuoija, artisti, valokuvaaja.
Taide on kulkenut mukanani lapsuudesta saakka. Aloitin piirtämisen jo varhain, ja vuosien varrella olen kokeillut monia eri taiteenlajeja. Edelleen haluan oppia uutta ja kehittyä jatkuvasti luovana tekijänä. Opiskelin pitkään Vantaan kuvataidekoulussa, ja harkitsin myös taidemaalarin tutkintoa, mutta tatuoinnit veivät lopulta sydämeni, kun kokenut tatuointitaiteilija tarjosi minulle harjoittelupaikkaa 2000-luvun puolivälissä. Siitä alkoi matkani tatuointialalla.
Taidemaalaus ja piirtäminen ovat yhä vahvasti osa elämääni – sekä harrastuksena että tilaustöinä. Myös valokuvaus on tullut tutuksi töitäni dokumentoidessa ja omia referenssikuvia kerätessä. Kuvissani toistuvat usein ihmiset, eläimet ja luonnon elementit, jotka inspiroivat myös tatuointien suunnittelussa.
Tatuointien tekemisessä kiehtoo tekninen tarkkuus, taiteellinen vapaus ja vuorovaikutus asiakkaiden kanssa. Päivän parhaat hetket ovat niitä, kun vaihdamme kuulumisia ja elämäntarinoita tatuointituolin äärellä – ja kun päivän päätteeksi näen asiakkaan aidon tyytyväisyyden lopputulokseen, oli kyseessä sitten tatuointi, taideteos tai valokuva.
Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa – siksi toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi tutustumaan gallerioihini. Jos jokin kuvistani inspiroi sinua tai sinulla on oma idea valmiina, ota rohkeasti yhteyttä. Suunnitellaan yhdessä tatuointi tai taideteos, joka on aidosti juuri sinun näköisesi. Toteutan tatuointeja erityisesti Keravalla ja muualla Uudenmaan alueella, ja olen aina avoin kuulemaan uusia ideoita.
Tatuoinnit
Toteutan tatuoinnit tarkalla käsityöllä ja asiakkaan toiveita kuunnellen. Jokainen työ suunnitellaan yksilöllisesti, ja panostan aina rauhalliseen, turvalliseen ja ammattimaiseen kokemukseen alusta loppuun.
Kuvataide
Maalaan ja piirrän sekä omaksi ilokseni että tilaustöinä. Työskentelyni pohjautuu tunteeseen, tarinoihin ja luonnon muotoihin – teokseni sopivat niin kotiin, lahjaksi kuin tatuointien suunnittelun pohjalle.
Efektiseinä
Efektiseinä muuttaa tavallisen huoneen näyttäväksi kokonaisuudeksi. Teen seinämaalauksia, jotka tuovat tilaan syvyyttä, tekstuuria ja persoonallista särmää.
Tatuointistudio Keravalla
Liiketilani Keravalla
Pääkaupunkiseudulla minut löytää Keravan upeasta vanhasta ja rauhallisesta Klondyketalosta.
Työskentelyyni kelpaavat vain alan parhaimmat tuotteet. Työskentelytilat ovat siistit, pinnat desinfioidut, neulat kertakäyttöisiä ja värit turvallisia.
Tiloistani löytyvät
- WC
- Jääkaappi, mikro, kahvinkeitin
- Istuma-alue parille kaverille
- Esteetön pääsy järjestettävissä – ilmoitathan etukäteen, jos tarvitset apua
- Ilmainen pysäköinti
- Ja tietenkin täysin oma rauha
Ota Yhteyttä
Sähköposti: emmasikanenart@gmail.com
Puhelinnumero: 045 1132 432
Osoite:
Klondyketalo
Kumitehtaankatu 5, Kerava
Maksutava
Ensisijaisesti Käteinen ja MobilePay.
Tilisiirto paikan päällä tarvittaessa. Korttimaksut eivät ole tällä hetkellä käytössä.
Myyn myös lahjakortteja


